Oman elämänsä Kätevä Emäntä

Pari vuotta sitten luin Hesarista kahden Suomen sisällä muuttaneen naisen tarinan; toinen irtaantui hektisestä Helsingistä ja muutti Lappiin, toinen vastaavasti jätti Lapin taakseen muuttaakseen Helsinkiin.

Lappiin muuttaneella helsinkiläisellä oli vaikeuksia rauhoittaa omaa tahtiaan ja antautua pohjoisen leppoisammalle elämäntavalle. Lappilainen taas rimpuloi ruuhka-Suomen vauhdissa mukana ja kaipasi pohjoisen pimeyttä ja hiljaisuutta.

Haastattelun lopussa molemmat pohtivat mitä elämänohjeita haluisivat antaa uuden elinympäristönsä ihmisille – ja yksi ohje Lapista Helsinkiin muuttaneelta on jäänyt elämään omaan ajatusmaailmaani ja se palautuu mieleen aina näin syksyisin;

Ole itsellesi armollinen. Pyhitä talven pimeä aika levolle ja voimavarojesi lataamiselle seuraavaan valoisaan kauteen. On luontaista, että talvella väsyttää ja energiat ovat vähissä. Nuku, kun nukuttaa – harrastuksissa juoksemisen aika on taas kevään valaistuvissa päivissä, kun akut on taas ladattu täyteen. Kuuntele itseäsi ja kehoasi, ja pyri tekemään kuten se kehoittaa.

Jostain syystä me eteläsuomalaiset kuvittelemme, että meidän tulee jaksaa sillä samalla tahdilla kesät talvet – eihän tästä ole kauaakaan, kun oli muka muodikasta olla kiireinen ja burnout oli trendi-ilmiö; miten niin muka olet tärkeä ja korvaamaton työssäsi, jos kalenterissasi on tyhjää?! Onneksi viime vuosina suuntaus on ollut päinvastainen ja mahdollisuudesta ottaa vapaata ja hiljentää tahtia on jopa tullut merkki vauraudesta. Toisaalta omat sudenkuoppansa siinäkin…

Oma pelastusrenkaani on ollut asua mahdollisimman kaukana työpaikastani – tai edes mahdollisimman erilaisessa ympäristössä. Olen ajanut ilolla mielummin Lahden ja Helsingin väliä – mielummin kuin muuttanut Helsinkiin – jotta ero työn ja vapaa-ajan välillä olisi mahdollisimman selkeä. Tunnin ajomatkan aikana olen ehtinyt aamuisin kääntämään ajatukset perhearjesta päivän deadlineihin ja toisaalta jättämään iltapäivällä projektimietteet etelän ruuhkiin ja keskittymään kotona odottaviin rakkaisiin.

Tänä kesänä ja syksynä ero on ollut vielä suurempi vaikka matka on pudonnut lähes puoleen – maalla asuminen tuo itsessään paljon omia askareita kotipuolessa, joten työasiat on helppo unohtaa Helsinkiin.

Nyt, kun istuimme miehen kanssa yhdessä kahvikuppien ääreen pimeässä syysaamussa, tuo elämänohje palasi taas mieleen. Täällä maalla elämä rytmittyy aivan eri tavalla kaikkien vuodenaikojen ympärille. Kaupungissa asuessa elämä pyöri lähestulkoon ainoastaan kesän ympärillä; kesän päätyttyä syksyllä tuntui kuin koko vuosi olisi päättynyt siihen paikkaan. Koko talven ja alkukevään pimeys ahdisti ja masensi ja kaikki energia tuntui menevän kesään asti sinnittelyyn, jotta taas heräisi eloon. Ja kun kevät alkoi lämpenemään ja kesä viimein saapui, oli kalenterista jo buukattu kaikki viikonloput ties mille menemiselle ja tekemiselle – suuna päänä juosten hävisi kesä jonnekin ja taas syksyllä ahdisti.

Maalla taas kevät, kesä ja syksy ovat kaikki täynnä puuhaa; talvella aloitetaan jo kevään puuhien suunnitteleminen – milloin istutettava tomaatin taimet, koska lannoitettava kasvimaa. Kevään töihin löytyy intoa talven jälkeen, kun viimeinkin pääsee iskemään sormensa multaan. Kesällä nautitaan valoisista aamuista auringon noustessa ja juodaan kahvit pihalla – tuntuu, kuin jokainen aamu olisi pieni loma, pieni pako arjesta auringon lämmössä ennen töihin lähtöä. Päivät ovat pitkät ja ulkona viihtyy pitkälle iltaan. Ja sadepäivinä voi hyvällä omatunnolla kaatua sohvalle kirjan pariin, tuntematta huonoa omatuntoa pihalla odottavista töistä. Antaudutaan luonnon armoille – minkäs teet, kun sataa! 🙂 Syksyllä taas päästään keräämään satoa talteen ja nauttimaan upeista raikkaista syyskeleistä vaikka lenkkeillen. Pihalla riittäisi töitä, mutta kun pimeys laskeutuu, on pakko antaa periksi vahvemmalleen ja jättää loput työt suosiolla seuraavalle päivälle. Kynttilät palamaan ja lepoaikaa rakkaiden kanssa. Ja kun loppusyksystä alkaa jo kesäkurpitsasadon säilöminen tulla korvista pihalle ja selkä vääränä haravoinut pihalta pudonneet lehdet pois, tulee talvi lopulta ihanan vapauttavana vuodenaikana! Saa luvan kanssa ottaa rauhallisemmin, kun pihalla ei ole enää niin paljoa puuhattavaa. Toki lumitöihin pääsee vielä täällä etelässäkin, mutta enemmän aikaa jää istua takkatulen äärellä tai käpertyä viltin alle torkkumaan pois univelkojaan.

Talvi olkoot pyhitetty siis levolle! Nauti syksyn pimenevistä illoista, jotka päivä päivältä rauhoittavat kehomme ja mielemme talven hiljaisuuteen. Äläkä sorru joulun stressaamiseen, vaan pyhitä sekin aika rakkaimmillesi. Sopikaa vaikka viimein se lahjaton aatto aikuisten kesken – ei kukaan sitä tuikkukuppia tai konvehtirasiaa kuitenkaan jää kaipaamaan, kun vaihdat se yhdessä vietettyyn laatuaikaan!