Vuodesta toiseen varaamme parhaan ystäväni kanssa kirpputoripöydän – ja joka kerta vannomme toisillemme, että tämä on nyt SE viimeinen kerta! Hampaat irvessä hinnoittelemme ja kannamme tavaraa myyntiin, käymme tuskailemassa ja siivoamassa pöytää, lopulta kannamme ison kasan tavaraa takaisin koteihimme ja laskemme ansaitut roposet. Koskaan emme ole lopettaneet pöytävuoroa – joka yleensä siis kestää parisen viikkoa – hyvillä mielin ja tyytyväisenä saldoon. Silti aika kultaa muistot ja viimeistään vuoden kuluttua edellisestä painajaisesta löydämme itsemme taas samasta tilanteesta.
Ystäväni sentään on tienannutkin välillä kohtalaisesti; hänen pussiinsa on kiltahtanut toistasataa euroakin. Oma paras ennätykseni taitaa olla vähän vajaa sata euroa ja pohjanoteeraus kahden viikon duunista 15 euroa! Viime vuonna tienasin reilun 70 euroa, mutta lysti loppui lyhyeen, kun kirppispöytää tyhjennettäessä ja rahoja noutaessa unohdin tohinassa laittaa parkkikiekon autooni ja sain rikesakot, jotka sitten söivätkin lähestulkoot koko voittoni…
En ymmärrä miksen pääse paremmille tienesteille; hinnoittelen tuotteet järkevästi – mietin paljonko itse olisin valmis maksamaan kyseisestä tuotteesta kirpputorilla – ja vien myyntiin vain hyväkuntoisia vaatteita, kirjoja, astioita, jne. Harvoin hinnoittelen tuotteita tunneperustein, ellen ole kahden vaiheilla, olenko vielä valmis luopumaan jostakin tavarasta – tunnehinta on sen verran korkea, että minua ei haittaa, jos tuote ei mene kaupaksi, sillä itse haluaisin vielä sitä kenties käyttää, mutta toisaalta tunnehintaan olen valmis siitä kyllä luopumaankin. Näitä tuotteita ovat yleensä vaatteet ja niitä on joka kerta mukana korkeintaan pari, kolme.
Ja sitten jos jotain voittoa jää käteen, niin periaatteessa olen ne rahat jo siinä kirppispöytäviikkojen aikana moneen kertaan tuhlannut, sillä aina kun tulen siivoamaan pöytäämme, teen muilta pöydiltä ihania löytöjä, joita ei vain voi kertakaikkiaan vastustaa… 😀 Eli vien yhden, tuon kaksi -periaate täyttää ne hetkeksi tyhjentyneet hyllyt kotona taas uudelleen…
Tämän viikon sunnuntaina olemme taas jännän äärellä – kirpparipöytä varattu 10 päiväksi!
Eli viikonloppu ja pitkälti koko ensi viikko meneekin sitten tavaroiden lajitteluun ja hinnoitteluun ja tietenkin pöydän siivoamiseen. Tällä kertaa vielä lisähaasteena uusi sijaintini; ajelen Lahden ja Mäntsälän väliä tämän ilon johdosta! Toisaalta, nyt kun olen mammalomalla, niin aikaa tällaiseen lystiin on riittämiin. Ja tällä kertaa tarkoitus olisikin saada vähän isompi kasa tavaraa katoamaan, vaikka ihan pilkkahintaan, kunhan ei tarvitse enää kotiin takaisin kantaa.
Ajattelin entistä rankemmalla kädellä käydä vaatekaappini kimppuun; ne vaatteet, joita en ole viimeisen vuoden (tai jopa useamman vuoden) aikana käyttänyt kertaakaan, siirtyvät surutta myyntiin. Huomasin jo alustavasti kaappejani katsellessa, kuinka vaikeaa luopuminen tulee olemaan – otti kaapista minkä tahaansa vanhan vaatteen, joka ei ole päätynyt käyttöön ties kuinka pitkään aikaan, mietin vain, että ”varmaan sitten raskauden päätyttyä tämäkin paita mahtuu taas päälle”. Juu, voihan se mahtua, mutta jos se ei ole silmää miellyttänyt viimeiseen kolmeen vuoteen vaan hautautunut syvemmälle kaappiin, on tullut aika luopua!
Ja jotta todella isolla kädellä tyhjentäisin kaappejani, olen luvannut itselleni, että voitot saan tällä kertaa tuhlata johonkin ihanaan, laadukkaaseen vaatteeseen, joka seuraavan viidenkin vuoden jälkeen on yhä lempivaatteeni! 🙂
Toisaalta tämä hetki elämässä saattaa olla maailman paras ajoitus saada tavaraa poistumaan kotoa; loppuraskauden mukanaan tuoma pesänrakennusvimma sekä kasvava siivoustarve ja tietenkin työnteolta vapautunut aika luovat yhdessä maksimaalisen vimman tyhjentää turhat romut nurkista!
Olen saanut jopa poikani innostumaan käymään läpi tavaroitaan ja kasaamaan lelut ja kirjat, joista hän on valmis luopumaan. Palkkioksi tietenkin hän saa omista tavaroistaan kertyvät voitot, jotka saa käyttää miten ikinä mieliikään. Mieskin on läpikäynyt pleikkapelinsä ja dvd-hyllynsä, ja uhkasi käydä läpi omia vaatekaappejaankin!
Asia, joka muuten naurattaa vuodesta toiseen, on ihmisten kummat ostokset kirpparilta! Joka kerta olemme ystäväni kanssa listanneet tavaroistamme ne tuotteet, joiden uskomme menevän ensimmäisenä kaupaksi ja ne, joiden pelkäämme jäävän myymättä – ja joka vuosi ne kummalliset tavarat, joilla ei oikeasti ole mitään arvoa ja jotka siksi onkin hinnoitellut myyntiin muutamilla kymmenillä senteillä, katoavat ensimmäisenä! Milloin se on vanha, pikkuinen, puolilaho puulusikka tai yksi yksinäinen ruma tuikkukuppi – aina ne joku ostaa! Anoppi kertoi vastaavan tarinan osittain rikkinäisestä koristeporosta, jonka sarvet olivat alkaneet roikkumaan. Hän oli pitkään miettinyt, että kehtaisiko mokomaa edes viedä myyntiin, mutta oli sitten solminut roikkuvat sarvet solmulle poron pään päälle ja hyvin teki kauppansa! 😀
Mutta nyt takaisin vaatekaapin ja hintalappujen pariin! Rentouttava(mpa)a viikonloppua kaikille! 🙂