Se on jännää miten onnellisena kirjoittamisen tarve tuntuu katoavan… Viime aikoina on ollut melkein vaikeaa ajatella koneen käynnistämistäkään! 🙂
Viime viikkoina on aurinko paistellut tähänkin ainaiseen kriisipesäkkeeseen lämpimästi; mies palasi työkomennukselta ulkomailta ja takana onkin juuri vietetty yhteinen hiihtolomaviikko hänen ja poikani kanssa seikkaillen ja lepäillen. Uudet kuviot töissäkin tuoneet mukavasti vaihtelua ja kivaa haastetta ja paljon kaikenlaista puuhailtu kavereidenkin kanssa. Jopa urheilukin maistunut! 🙂
Kävin myös nyt hiihtolomalla pitkästä aikaa harrastamassa vanhan kansan meditaatiota eli pilkkimistä! Isäkin totesi nuotiolla kahvia juodessa, että pilkkiminen on hänen tapansa ottaa aikaa ollakseen yksin itsensä kanssa. Kadehdittavaa!
Itselle aina ollut vähän hankalaa olla yksin itseni kanssa – ennemmin kerännyt ympärilleni ihmisiä, touhua ja tohinaa, mennyt ja tullut. Olenkin vihdoin opetellut ohjattuna yhden meditaatiotavan, jota käytänkin usein mennessäni nukkumaan, sillä yleensä päästessäni meditaation parin ensimmäisen vaiheen läpi, nukahdan. 😉
Huomasin kyllä istuessani siinä avannon reunalla, että siinä hiljaisuuden keskellä on hämmentävän helppoa olla omien ajatuksiensa kanssa. Ja koska järvi – niin kuin metsäkin – on suomalaiselle luonteva hiljentymisen paikka, ei paikalleen jääminen ja tuulen huminan kuuntelu tuottanut vaikeuksia tällekään menevälle luonteelle!
Tosin jos haluaa hiljentyä totaalisesti moneksi tunniksi meditoimaan, kannattaa jättää pieni kalamies mummon hoiviin… Tulevaisuuden kalamiehen riemunkiljahdukset kalan syödessä katkaisevat välillä ajatuksien vapaan virran, mutta tuottavat toki sitäkin paremman mielen ja leveän hymyn omillekin kasvoille! 🙂
Jos vielä suinkin mahdollista kelien puolesta, suosittelen lämpimästi pilkkiretkeä maaliskuun aurinkoisille jäille! 🙂
