Ensi kuussa tulee vuosi täyteen tämän blogin ensimmäisestä julkaisusta (18.12.) ja vuoden aikana olen istunut koneen ääreen purkamaan ajatuksia kirjalliseen muotoon 38 kertaa (tämä kirjoitus mukaanlukien). Blogi sai alunperin alkunsa tarpeesta kirjoittaa ylös päässä pyörineitä ajatuksia sen hetkisestä elämäntilanteesta sekä tarpeesta pyhittää Facebook -seinäni marttailuilta – jotka toimivat omana ns. terapiamuotonaan oravanpyörästä hyppäämisessä ja elämän rauhoittamisessa.
Istuin viime viikolla alas keskustelemaan menneestä vuodesta – tekemään tunnin mittaista välitilinpäätöstä; mistä on lähdetty, mitä on koettu, missä olen nyt ja minne olen menossa. Voin kertoa, että tunti on lyhyt aika tuolle aiheelle! 🙂
Vuodessa on tapahtunut valtavasti asioita. Mukaan on mahtunut ylä- ja alamäkiä, muutamia ihanan seesteisiä tasaisiakin taipaleita, ihania yllätyksiä, toiveiden toteutumisia ja toisaalta isojen asioiden kanssa painimisia. Välillä olenkin naurahtanut, että odotan sitä hetkeä, kun edes kuukauden ajan voisin olla miettimättä ja murehtimatta jotakin – voisin vain nojata taaksepäin ja nauttia matkasta.
Uskon, että jokaisen olisi hyvä ajoittain pysähtyä ja miettiä, missä on nyt, miten siihen on päässyt ja mihin suuntaan haluaa jatkaa. Pienempiä välitilinpäätöksiä olisi hyvä tehdä vaikka ihan jopa päivätasolla; illalla nukkumaan mennessä, siinä unen tuloa odotellessa, voi miettiä mitä päivän aikana tapahtui. Mitkä asiat tekivät minut onnelliseksi, mitkä surulliseksi? Mitä opin tänään? Kadunko jotain, olisinko voinut tehdä jotakin toisin? Mitkä olivat ne asiat, joista olen kiitollinen?
Jos ei pysähdy ja katso välillä taakseen, on vaikeaa asettaa itselleen tavoitteita tulevalle ja valita mihin suuntaan haluaa jatkaa. Olemme kokemiemme asioiden summa – jos voisimme palata ajassa taaksepäin ja muuttaa kokemiamme asioita tai kokonaan poistaa jonkin elämänvaiheen tai kipeän kokemuksen, emme olisi enää niitä henkilöitä, joita olemme nyt. Jokainen kokemus, hyvässä ja pahassa, rakentaa meitä ihmisinä ja muokkaa tapaamme katsoa ja kokea maailmaa. Väitän, että jos en olisi kokenut niitä kipeitä asioita, joita viimeisenkin vuoden aikana olen pureskellut, en osaisi arvostaa täydestä sydämestäni kaikkea sitä hyvää, mikä ympäröi minut nyt. Olisin varmasti onnellinen nyt tässä hetkessä ilman elämässäni kohtaamia haasteitakin, mutta ottaisin takuulla liian monta asiaa itsestäänselvyytenä.
Ehkä tärkein asia, jonka olen oppinut jo kauan sitten, mutta joka on vahvistunut entisestään tämän vuoden aikana, on muistaa antaa arvoa terveydelle, perheelle ja rakkaille ihmisille ympärillämme. Terveys ja läheiset ihmiset kietoutuvat tiukasti yhteen; jos et huolehdi terveydestäsi, et jaksa nauttia rakkaimmistasi ja yhteisistä hetkistä heidän kanssaan. Jos et vaali rakkaimpiesi kanssa vietettyjä hetkiä, halaa paljon ja uskalla päästää ihmisiä lähellesi, teet hallaa omalle jaksamisellesi arjen tohinoissa ja nakerrat pikkuhiljaa terveyttäsi. Olemme kokonaisuuksia ja kokonaisuuden hyvinvointi vaatii jokaisesta osa-alueesta huolehtimista.
Olen opetellut tämän menneen vuoden aikana pysähtymään. Hiljentymään ja kuuntelemaan kehoani. Olemme kuuroutuneet omassa kiireisessä arjessamme, ruuhkavuosissa, kehojemme äänille ja luulemme jaksavamme mitä tahaansa. Olen oppinut luottamaan, että kehoni kertoo minulle, mitä tarvitsen. Se ilmaisee minulle vaikka vitamiininpuutoksesta laittamalla minut keräämään vesi kielellä kaupan hedelmätiskiltä muovipussit täyteen mandariineja. Se käskee minua lepäämään riittävästi sulkemalla silmäni kesken lempisarjani klo20 illalla. Se hoputtaa minua välillä treenaamaan ja välillä jäämään kotiin sohvalle rakkaiden viereen.
Olen oppinut olemaan itselleni armollisempi – sitä mukaa, kun olen oppinut kuuntelemaan kehoani. Aina ei tarvitse jaksaa olla reipas aamusta iltaan, harrastaa hulluna ja suoriutua kaikista mahdollisista vapaaehtoisjärjestöjen toiminnoista, joihin olen ilmoittautunut mukaan. Pimeän kauden alkaessa saan olla väsynyt ja jäädä nukkumaan, sillä kehoni vaatii totuttelua uuteen vuodenaikaan. Ja tiedän, että keväällä tulee taas se valoisa kausi, jolloin kroppa huutaa ulkoilua ja liikuntaa ja menemistä sinne, tänne ja tuonne! Meillä 2000-luvun ihmisillä on unohtunut luonnon rytmien mukaan eläminen; herättiin, kun oli tarpeeksi valoisaa ja mentiin nukkumaan, kun tuli pimeää. Kevät, kesä ja syksy tehtiin ahkerasti töitä pihalla, talvella nautittiin työn tuloksista ja hiljennyttiin pimeneviin iltoihin – valmistautuen tulevaan kesäkauteen keräämällä voimia.
Ja nyt varsinkin, kun pieni ihminen elelee masussani, olen hiljentynyt yhä useammin kehoni ääreen kuuntelemaan sen toiveita ja etsimään sen mahdollisuuksia ja rajoituksia. En taivu enää samoihin toimiin kuin muutama kuukausi sitten, mutta ei minun tarvitsekaan. En pääse harrastamaan rakastamiani lajeja, mutta käytän tämän ajanjakson elämässäni hyödyksi ja hiljennyn yhä useammin joogan, pilateksen ja venyttelyjen pariin. Opettelen hengittämään oikein ja hyödyntämään hengityksen antaman voiman kehoni liikkeissä. Nautin pienistä hiljaisista tuokioista ajatuksieni parissa lämpösalin hämäryydessä. Tiedän, että pian on edessä taas vauhdikkaampaa arkea ja nukkumattomia kausia, joten koetan kerätä voimia jokaisesta hetkestä.
Olen oppinut yhden pienen sanan; ’ei’. Miten vaikea sana se voikaan olla suomalaiseen suuhun?! 😀 Käytän tätä uutta sanaani tosin maltillisesti – en halua kuluttaa sen vahvaa voimaa turhaan jokapäiväisessä arjessa. Valitsen tarkoin taisteluni joihin lähden – minulla ei ole aikaa eikä energiaa eikä mielenkiintoa enää taistella toisten taistoja. Otan rohkeasti pöydälle ne asiat, joilla on minulle suuri merkitys. Sanon mielipiteeni, perustelen näkökantani ja annan vaihtoehtoisia ratkaisumalleja. Kuuntelen, vasta-argumentoin, mutta muutan tarvittaessa myös hyvien perustelujen jälkeen näkemystäni. Ja jos keskustelukumppanini perustelut eivät ole riittävät, pidän vahvasti kiinni omasta näkemyksestäni ja seison päätökseni takana. Tosin välillä on hyvä tunnistaa taistelu, jonka lopputuloksella ei loppujen lopuksi ole omalle elämälleni tai yleiselle hyvinvoinnille suurtakaan merkitystä, lakkaan hakkaamasta päätäni seinään ja astun takavasemmalle, antaen keskustelukumppanilleni erävoiton. Ja tämä onkin vaatinut suurta opettelua – itsepäiseksi kun minut on kasvatettu! 🙂
Haastankin Sinut tänä iltana nukkumaan mennessäsi hiljentymään hetkeksi ajatuksiisi ja listaamaan 1-5 asiaa, jotka olet oppinut menneen vuoden aikana. Minun muistilistani ja ohjenuorani tulevaan vuoteen menneen vuoden opituista asioista tiivistetysti siis näyttää tältä;
1. Anna ansaittua arvostusta terveydellesi ja perheellesi. Ne ovat mielestäni kaksi tärkeintä asiaa, joista kumpuaa voima arkeen.
2. Pysähdy. Hiljenny. Kuuntele kehoasi – se kertoo kyllä, mikä on parhaaksesi.
3. Ole armollinen itsellesi. Anna anteeksi itsellesi, ettet jaksa kaikkea sitä mitä kuvittelet, että sinulta odotetaan. Ole optimisti ja tarvittaessa realisti.
4. Opettele sanomaan ’ei’. Opettele valitsemaan taistelusi. Opettele antamaan periksi tarvittaessa, mutta seiso vahvana päätöstesi takana. Usko itseesi.
Millainen on Sinun listasi? 🙂