(Tällä kertaa kuvaton päivitys, sillä täältä ulkomailta kirjoiteltuna koneeni netti ei jostain syystä suostu taipumaan kuvien lisäämiseen… 🙂 Koettakaa siis jaksaa ihan pelkkää tekstiä!)
Kaikenlaista hommaa sitä elämässään on tullut kokeiltua; mansikanpoiminnasta donitsin myyntiin ja lastenhoitamisesta kansainvälisten projektien vetämiseen. Ja nyt – nyt minä olen myös oman elämäni Kiinteistönvälittäjä! 🙂 Mitäpä oman elämänsä Kätevä Emäntä ei osaisi tai mihinpä sitä ei rohkenisi ryhtyä! 😀
Eli oma asuntoni on siis kovassa välityksessä, jotta syksyllä kotini voisi aloittaa uuden elämän huolella valitun vuokralaisen kanssa. <3 Itse siirrymmekin viimein tuonne maaseudun rauhaan ja luonnon ääreen aloittamaan myös uutta elämää.
Mutta tämä asunnon välitys on yhtä aikaa sekä rasittavaa että palkitsevaa; Ihan käsittämättömän uuvuttavaa esitellä yhä uudelleen ja uudelleen omaa rakasta kotiaan ventovieraille. Selittää ne samat asiat joka ikinen kerta ja vastata aina niihin samoihin kysymyksiin. Tutkailla joka ikistä kävijää ja muistaa esittää ne tärkeät, oikeat kysymykset. Yrittää neutraalisti sietää myös kävijän omat kommentit ja kysymykset milloin mistäkin yksityiskohdasta, hymyillä kohteliaasti ja muistella aikaa, kun itse etsin itselleni kotia.
Ja koettaa jaksaa tsempata jatkamaan vuokralaisen etsintää, kun oivoi niin ihastuttavat vuokralaisehdokkaat paljastuvatkin luottotiedot menettäneiksi…
Tässä puuhassa on kyllä oppinut olemaan skeptinen ja korvat auki. Pienistäkin vihjeistä voi päästä jyvälle ihmisen elämäntilanteesta. Muutama tiukka kysymys – ja tattadadaa – voikin laittaa ehdokkaan tiedot mappi Ö:hön.
Olen myös alkanut ihmettelemään kuinka nuorilla ihmisillä voi olla luottotiedot menneet tai vähintään merkintöjä kertynyt! Miten hankalaa voikaan elämä olla ilman nuhteettomia papereita – varsinkin nuorilla perheillä, jotka yrittävät päästä elämän alkuun nuoruuden virheiden ja huolettomasti hoidettujen asioiden vuoksi? Ja samaan aikaan kun koen suurta sympatiaa ja haluaisin auttaa, niin se sisäinen Vuokraemäntäni nostaa päätään ja muistuttaa omasta velvollisuudestani maksaa asunnon lainat ja korot ja vastikkeet – ja noiden omien velvollisuuksien hoitaminen vaikeutuu, jos vuokralainen ei kykenekään hyvästä tahdostaan huolimatta hoitamaan omaa osuuttaan…
Toisaalta olen yrittänyt ottaa tämän vuokrausvälityskokeilun myös oppimiskokemuksena! Olen joutunut taas opettelemaan aivan uusia asioita, kuten vuokrasopimuksen laatimista, ja ottamaan selvää vuokranantajan velvollisuuksista ja vastuista – olen taas onnistunut kasvattamaan hieman tietotaitoni ja yleissivistämään itseäni! 🙂
Pidetään siis peukut pystyssä, ettei tämä vuokranvälitys jää vain sivistäväksi kokemukseksi, vaan poikii luotettavat vuokralaiset pidempäänkin vuokrasuhteeseen!
Samaan aikaan olen lapsenkasvatuksessa taas löytänyt itseni aivan uudenlaisen haasteen edestä – jos omalta äidiltäni kysyisin, hän kertoisi minulle haasteiden jatkuvan pitkälle lapsen aikuisuuteen, ainakin tuonne yli 30vuoden rajapyykin… 😉
Poikani on ystävystynyt tänä kesänä uudessa naapurustossa asuvan kahden lapsen kanssa – huikeaa! 🙂 Ihanan iloisia ja kilttejä poikia, eli tämä äiti on erittäin iloinen, kun sekä oma että naapurin pojat juoksevat nyt talojen väliä kysellen toisiaan leikkimään!
Mutta siihen haasteeseen; tässä eräänä päivänä pojat olivat leikkimässä luonamme – oman elämäni Kätevänä Emäntänä pyöräytin heille välipalaksi karjalanpiirakat (pakasteesta, dah) ja kinuski-banaanipirtelöt – ja välipalapöydässä nousi keskusteluun, että olimme lähdössä käymään päivällä eräässä kyläpaikassa, joten pojat joutuisivat pitämään tauon leikeissään ja palaamaan uudelleen illemmalla. Poikani päättikin ilmaista vastalauseen aiemmin sopimaamme menoon uusien ystäviensä seuratessa vieressä reaktiotani. Hetken aikaa jouduinkin miettimään, kuinka asettaa rajat kuusivuotiaalle tässä tilanteessa – rajojen asettaminen ei ole koskaan ollut ongelma, mutta kuinka tehdä se nyt niin, ettei poika kokisi nolausta ystäviensä edessä!
Siinä kohti, kun kaikki pojat alkoivat yhteen ääneen toistaa ’EIEIEIEIEIEI’ –mantraa, jouduin laskemaan hymyillen kymmeneen ja pitämään pikaisen taktiikkapalaverin itseni kanssa. Hymyillen lopulta totesin, että kyseisestä kyläreissusta emme enää keskustele, sillä olemme sen poikani kanssa jo aiemmin sopineet, mutta voimme toki ottaa keskusteluun sen, että voivatko kaverit tulla illalla takaisin leikkimään. 🙂 Täydellinen hiljaisuus laskeutui saman tien pöydän ääreen ja poikani totesi reippaasti, että juu, kylään mennään ja kaverukset jatkoivat välipalansa napostelemista kiltisti. 🙂
Satu – ipanat 100-0! 😀
Ja sitten vielä kasvimaan tapahtumapäivityksiä;
Kaikki penkit sain kitkettyä ja porkkanat sekä retiisit harvennettua viime viikolla, joten hyvillä mielin lähdin työmatkalle, kun mieheni harteille jää vain kasvimaan kastelu. Retiisit olivat jo sopivan kokoisia pilkottaviksi leivän väliin ja harvensin sellaisille väleille, että parin viikon päästä pääsen harventamaan penkin uudelleen ja saamme uuden erän herkkuja vaikka salaattiin! Mies toi kotiin jättiretiisin siemeniä keväällä, eli lopullinen sato on ~8-10cm halkaisijaltaan!
Porkkanan harventaminen oli itse asiassa yllättävän rankka kokemus! Ei sillä, että se olisi ollut fyysisesti haastavaa tai edes ylitsepääsemättömän työlästä, vaan tuntui aivan käsittämättömän pahalle kiskoa maasta rikkaruohosankoon itse istuttamiani ja hellyydellä kastelemiani porkkanantaimia ja heittää ne vain kylmästi menemään! Jokaista porkkanantaimea kiskoessa maasta pystyin kuvittelemaan kuinka rikkaruohosankoon häviää herkullinen ja mehevä porkkana…! 😀 Ei isän kasvimaata harventaessa silloin teininä tälle tuntunut – silloin nyt ei paljoa jaksanut kiinnostaa, että kuinka paljon aikaa ja työtä isäni oli noihin kasveihin laittanut, eikä kasvimaalla kyykkiminen tuntunut millään tapaa palkitsevalle… Onko tämä sitä henkistä kasvua siis? 😉
Kun virittelimme verkon kesäkurpitsan ylle, niin varis on jättänyt viimein kukinnot rauhaan ja penkissä venyy pituutta nyt monen monta kesäkurpitsaa!! Lisäksi kesäkurpitsapenkissä ovat itäneet ystävältäni saamani kurpitsan siemenet ja yhdessä yössä mullan alta ilmestyi vahvat taimet! Siirsinkin toisen taimen ennen lähtöäni tilavampaan penkkiin ja nyt jännityksellä odottelen, onnistuiko siirto!
Ja perunapenkkikokeilumme alkaa kohta tuottaa satoa! Peruna on osittain nupulla ja osittain jo kukkii – näyttää sille, että mies saa omasta maasta uudet perunat pian lautaselleen. 🙂 Olemmekin nyt mittailleet, että ensi kevääksi käännämme vähän isomman maapalan perunaa varten ja hankimme ihan kunnon siemenperunat – nyt kun kokeilimme istutusta ihan vain itäneillä ruokaperunoilla.
Mansikatkin viimein hankittu, tosin vain neljä taimea näin alkuun, kun meidän perheessä taitaa vain tuo pienin jäsen olla se innokkain mansikan maistelija. Mansikkalaatikko on myös ikioma kateviljelykokeiluni, eli ruohonleikkuusta haravoitua ruohonsilppua asettelin taimien ympärille mullan päälle. Kiitos vinkistä, Riikka! 😉
Ja haravointiapuakin sain yllättävältä taholta, kun naapurin kuusivuotias poika kipaisi kysymään saisiko haravoida apunani! 🙂 Minä <3 maaseutu!
Kieltämättä nälkä kasvaa syödessä ja haaveilin tuossa yhtenä päivänä jo mansikkamaan laajentamisestakin ensi kesäksi – jos tekisi ihan perinteiset kohopenkkirivit, mutta korvaisin sen mustan muovin puuhakkeella. Saa nähdä, miten paljon mies antaa minulle siimaa kasvimaan laajentamisen kanssa… 😉
Ja kukkapenkkikin kasvaa kasvamistaan ympäri pihakiveä – appivanhempienkin kanssa naureskeltiin, että aina kun mieheltäni silmä välttää, olen lapioinut huomaamatta pari metriä lisää pituutta penkkiin… 🙂 Ennen reissuun lähtöä toinkin taas lapsuudenkodistani isäni puutarhasta lisää kukkasia kukkapenkkiin, mies lupasi ne istuttaa poissaollessani. <3
Lisäilen kuvia kasvimaalta heti kun saan taas koneen nettiasetukset kohdilleen! 😉