Äh ja puh – Extreme Run lähestyy ja alkaa ahdistaa… Kun juoksuun lupauduin, niin en ollut varmaankaan täysissä sielun- ja ruumiinvoimissa – tai ainakin hetkellisen itsepetoksen ja toiveajattelun vallassa! HeiaHeia huutaa julmaa totuutta, että lenkkipoluilla on tänä vuonna viihdytty vain 9 kertaa ja noista kerroista matkaa on kertynyt ~40km. ”Purista vähän lisää tällä viikolla!”, mokoma sovellus huutaa Face-seinälleni melkein joka viikko… Puristan, puristan, prkl, hampaat irvessäkin välillä, mutta kun toi juoksu on vaan hitokseen niin tylsää aina välillä!
Olen juossut toissa kesänä puolimaratonin, ja tiedän sen hyvänolon tunteen ja euforian, kun maaliviiva ylittyy, mutta voi tuska se työ mitä se maaliviivan ylitys vaatii…
Hyvä juoksulenkki vaatii reippaan musiikin, raikkaan ilman, vähän lenkkipolulle eksytettäviä ajatuksia ja OMAN RAUHAN! Kokeilimme mieheni kanssa kerran yhteislenkkiä ja se johti lähes perheriitaan – minä kun saan hepulit, jos juoksutahdit ei täsmää yhteen; minä en kestä olla toisen riippana saati raahaamaan riippaa perässäni! …tässä tapauksessa minä olin se 60-kiloinen riippa, joka höyryjunan varmuudella puksuttelin polkua eteenpäin, mutten pysynyt tehokkaamman Pendolinon tahdissa… Ja se kiukutti. Paljon. Kiukuttaa yhä. Viikkoja myöhemmin.
Ilmoittauduimme mieheni kanssa Extreme Runiin ennenkuin olimme ensimmäistäkään kertaa juosseet yhdessä – VIRHE. Minä en ole joukkuelajien harrastaja, en ole koskaan ollut. Minun hermot ei kestä, jos joku muu mokaa voiton, enkä kestä painetta, jos kaikkien muiden voitto riippuu minun suorituksestani. Tiimi on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Tai tässä tapauksessa hitain. Ja mukavuudenhaluisin. Ja laiskin…
Yritin hakea tsemppiä netistä katselemalla edellisen vuoden Extreme Runin valokuvia – VIRHE. Minua on nyt houkuteltu mukaan mainostamalla tapahtumaa ’hassunhauskana ajanvietteenä’. Anteeksi, mutta KENEN mielestä joen ylitys koleana toukokuuna on hassunhauskaa?!? Neljä kertaa juoksun aikana!?!? Saati se loppumatkan juokseminen niillä märillä vaatteilla ja kengillä? Ei kiitos. Minä vaadin kiertotien! Ja minä vaadin hyväksynnän valinnalleni olla olematta ’hassunhauska’ vaan käytännöllinen. Ja mukavuudenhaluinen. Ja laiska…
Jos minä haluan tehdä jotain hassunhauskaa, lähden ajamaan alamäkeä Messilään. Tai vietän päivän kavereideni kanssa. Tai lähden poikani kanssa seinäkiipeilemään. Minä en mene uimaan jokeen. Toukokuussa. En.
Minun ’hassunhauskaa hulluttelua’ on jo tässä koko juoksutouhussa vetää juoksutrikoot päälle julkisille paikoille lähtiessä – mokomassa makkarankuoressa itkettäis jos ei naurattais! 😀 Minä olen rotevanlainen DH- ja nyrkkeilijänainen, en sutjakkasäärinen kilpajuoksija, prkl! Suhteellisen kovaa ulkonäköpainettakin nimittäin painaa päälle nuo kotiin tulevat kylkiäislehdet, joita mies on saanut ilmoittauduttuaan maratoneille ja tähän Extreme Runiin… Onneksi tässä reilun 30-vuoden iässä osaa olla jo suht sujut itsensä kanssa ja pystyn jo sulattamaan faktan, että vaikka kaikissa lehtien kuvissa juokseekin 45kg naisia mikroshortseissa, on ihan jees olla jalat tukevasti maassa – ei nuo ison maailman tuulet heittele! 😉
Phuuh….
Minä vaadin oikeutta olla tylsä! Minä vaadin oikeutta olla itsepäinen nainen, joka kulkee omia polkujaan – tai siis kiertoteitä, kuivin jaloin, yli jokien! Minä vaadin oikeutta sanoa ’ei!’ muka-hassunhauskalle hulluttelulle! Minä vaadin oikeutta juosta omaa säälittävän hidasta tahtiani, ei-juoksijamaisilla pölkkyjaloillani!
…Ja vaadin oikeutta näihin siis itseltäni! Miksen voi olla itselleni armollinen ja antaa itseni olla se hidas ja laiska – ei minun ole pakko suorittaa, olla paras ja nopein – varsinkaan kun omat resurssit ei siihen tällä hetkellä mitenkään riitä! 🙂 Olen kyllä itseni pahin vastustaja, lajissa kuin lajissa – pitäisi aina olla paras, mutta kuitenkin sillälailla mukavan kivuttomalla suorituksella… 😉
Ehkä näiden fiiliksien vuoksi nauroinkin niin makeasti työmatkalla, kun Radio Suomipopilta soi hovimuusikko Ilkan Jos mun kroppa pettää -laulu! 😀 Suosittelen kuuntelemaan, jos mennyt ohi: http://www.radiosuomipop.fi/#!/podcast/Podcast
Nää on niin vikat juoksutapahtumat mihin ikinä osallistun…
Mutta ei huonoa ilman jotain hyvääksin; mokomat stressit ja jännitykset hengissä (ja kuivin jaloin) juoksusta selviämiseen olen saanut purettua pihatöissä; toissailtana etupihalle ilmestyi kukkapenkki, jonka uumeniin kuokin ja lapioin sen illan ajatukset. Jännityksellä odottelen kesän kunnollista saapumista ja kukkapenkin puhkeamista kukkaan – itsekään kun en ihan täysin muista, että mitä kaikkea sinne nyt istutin. Isä kantoi viikonloppuna autooni sellaista tahtia taimia ja mukuloita, etten mitenkään pysynyt enää kärryillä lajikkeista ja kukinta-ajankohdista… 😀
Ja sain jotain aivan mahtavaa mieheltäni; vaaleanpunaiset, ikiomat kottikärryt! <3 Kyllä kelpaa nyt Kätevän Emännän puuhailla multasormena! 🙂
…mokoma mies osaa vetää oikeista naruista saadakseen minut aina iloiseksi ja hyvälle tuulelle – tuon kottikärry-yllätyksen ilahduttamana jaksan varmasti vähemmällä jupinalla juosta hänen seuranaan sen Extreme Runin! 🙂
Mutta jokeen en mene! 😉