Kuten aiemmassa kirjoituksessani mainitsinkin, olen viime aikoina opetellut olemaan itselleni armollisempi. Kärsin ns. kiltin tytön –syndroomasta sekä vaadin itseltäni enemmän kuin mitä loppujen lopuksi kykenen toteuttamaan. Olen siis tunnollinen suorittajaluonne, joka piiskaa itseään yhä kovempiin tuloksiin ja parempiin suorituksiin.
Olen myös patalaiska – ja tässä kohti tullaan dilemmaan: Kuinka voida suorittaa mahdollisimman paljon ja erinomaisin tuloksin ja silti päästä menemään sieltä missä aita on mahdollisimman matala, mielellään jopa osittain sortunut?
Esimerkiksi huolimatta laiskasta perusluonteestani, minun on täysin mahdotonta viettää laiskottelupäivää! Tiedättehän – sellaista lauantaita, jolloin nukkuu pitkää, vanuaa yöpuvussa pitkälle iltapäivään, makaa sohvalla katsellen huonoja tv-sarjoja iltaan asti ja mässyää syödä sitä mitä kaapista nyt sattuu löytymään. Ja tehdä tämä niin, ettei siitä tule huonoa omatuntoa!
Jotta pystyn olemaan itselleni armollinen ja sallin hengähdystauon laiskotellen, täytyy minun ensin suorittaa jotain hyödyllistä.
Esimerkiksi tänään herättyäni minua laiskotti aivan suunnattomasti. Piiloilin peiton alla niin kauan kuin omatuntoni sen minulle salli, ja notkuin Facebookissa kunnes morkkis vei voiton. Vedin lenkkitossut jalkaan ja juoksin 3,5km aamulenkin. Olin siis hyödyllinen!
Lenkin ja suihkun jälkeen kaaduin kylpytakissa sohvalle, laitoin pyörimään Rillit Huurussa –sarjan tietokoneelta ja kaivoin pakastimesta kulhollisen jäätelöä – ilman pienintäkään huonoa omatuntoa makasin sohvalla kenossa nelisen tuntia! Ja olisin varmaan maannut vielä pidempäänkin, ellei ystäväni olisi kysynyt minua lounasseuraksi.
Mikä kumma siinä on, ettei itselleen voi sallia ihan puhdasta laiskottelua – muuten kuin palkintona? Joulun pyhät kyllä makasin, mutta se olikin palkintoa loppuvuoden työaherruksesta. Työpäivän päätteeksi voin maata sohvalla, mutta sekin on palkintona siitä päivän työaherruksesta. Miksei omaa viikonloppuista laatuaikaa laiskotellen voi sallia itselleen hemmotteluna – miksi se tuntuu, kuin tuhlaisin aikaa ja elämääni – itseeni?!
Tämän vuoden tavoite ja uudenvuodenlupaus itselleni onkin pienin askelin opetella supersuorittajasta arjennautiskelijaksi.
Ensimmäinen – ja tähän mennessä helpoin – askel oli tehdä salilla käymisestä mielekästä. Olen käynyt salilla säännöllisen epäsäännöllisesti viimeiset 12vuotta – tai paremminkin suorittanut salilla käyntiä; nappikuulokkeissa huusi raudan kiskontaan tahtia jokin vimmaisa biisi ja saliohjelmaa noudatettiin viimeiseen asti! Koko päivän treeni oli yhtä ajan tuhlausta ja täysin turhaa tempoilua jos ohjelmasta poikkesi – jos 3 x 15 toistoa –sarjan sijaan tekikin vaikka 3 x 10 toistoa, niin salilta lähti kotiin yksi pettynyt tyttö. Jatkuvaa rasvaprosentin mittausta ja painon tarkkailua. Ja se morkkis jos salille ei jaksanutkaan jonain päivänä töiden jälkeen enää lähteä!
Nykyisin menen salille, kun sille tuntuu – ja jännä juttu, että aloitettuani löysäämisen suorittamisessa, olen käynyt salilla useammin kuin aikaisemmin. Jätän mp3 –soittimen suosiolla kotiin, en tarvitse enää ulkopuolista tahdinlyömistä tähän lajiin – minä määrään tahtini nyt! Saliohjelmasta luovuin myös – 12vuoden salilla käymisen myötä alkavat kaikki laitteet ja liikkeet olla sen verran tuttuja, jotta kykenen itse hahmottamaan, mitä salilla tehdä, jotta saa mahdollisimman monipuolisen treenin. Joka kerta menen salille avoimin mielin; mitä minä haluaisin tänään tehdä – mille minusta tuntuu? Jos juoksumatolla alkulämmön ottaminen ei tunnu mieluisalle, hulluttelen ihan täysin ja menen vaikka vaihteeksi soutulaitteelle! Jos 3 x 15toistoa tai 3 x 10toistoa ei jostain syystä tunnu tällä kertaa maistuvan, niin hei, 3 x 8toistoa on huimasti paljon enemmän kuin harjoituksen kokonaan tekemättä jättäminen ja sohvalle makaamaan jääminen! 🙂 Ja jos ei jaksa riehua salilla kokonaista tuntia, niin 45minuutissa saa jo erittäin tehokkaan treenin aikaiseksi!
Ja joka kerta treenin jälkeen, olipa itse harjoitus ollut miten reipas tai rento tahansa, muistan kiittää itseäni hyvästä tsempistä!
En ole tosin vielä täysin päässyt eroon siitä huonosta omatunnosta, jos kierränkin alkuperäisen päätökseni mennä salille – sitä ei vieläkään pääse karkuun kuin korvaamalla salitreeni vaikka parinkymmenen minuutin juoksulenkillä. Mutta matka on reippaalla askelluksella aloitettu kohti arjen hedonismiä – pitää vain muistaa olla tarkkana ettei lupaus ja sen toteutus lipsahda totaalisesti sinne patalaiskuuden puolelle! 😉
Haastankin sinut kokeilemaan suorittamatta jättämistä! Olipa sinun suoritettava arjen askareesi ihan mikä tahaansa – salitreeni, ruuanlaitto, siivous – hulluttele ja mene vaihteeksi tunteella! 🙂
Leppoisaa ja sopivasti laiskaa alkuviikkoa kaikille!
