Oman elämänsä Kätevä Emäntä

Kotonani on reilu viisi metriä vaatetankotilaa alas puretun vaatekomeron jättämässä syvennyksessä. Lisäksi vaatteita on ripustettu ystäväni kouluaikoina minulle opinnäytetyöhöni valmistamalle vaaterekille. Niitä löytyy myös kahden lipaston vetolaatikoista. Ja vaatetankojen alle sijoitetun kaapiston avohyllyiltä. Ja paperikasseista rekin alapuolelta. Ja eteisen naulakosta, sekä naulakon alla olevan hyllykön laatikoista. Ja olohuoneen kaapiston kangaskoreista. Ja tietenkin kylpyhuoneen pyykkikorista, pyykkitelineeltä kuivumasta ja makuuhuoneen nojatuolista odottamassa henkarille nostamista.

Miksi minulla ei silti ole koskaan mitään päälle pantavaa??

Yritän välillä selitellä hankkimieni vaatteiden lukumäärää ammatillani, joskus naisten muinaisella keräilyvietillä – välillä sorrun jopa lapsekkaaseen ’koska minä tahdon’ –perusteluun, jota komppaa luonnollisesti jalan polkeminen ja alahuulen mutristaminen.

Ja yleensä nuo selittelyt esitän itselleni, kun shoppailukrapulan iskettyä löydän itseni ihmettelemästä, että miksi ihmeessä ahdistaa.

Ostoksien turhuudesta kertoo paljon jo se, että monesti kotiin palattuani kaikkia niitä ihania tavaroita ja vaatteita läpikäydessä – jotka olen juuri huolella kerännyt ja löytänyt metsästysmailtani lähikauppakeskuksesta – tuntuu kuin olisi joulu taas; jokainen tuote tuottaa uuden pienen yllätyksen, kun kaivan sen kassinpohjalta esiin. ’’En edes muistanut, että tällaisenkin ostin!’’

Vihdoin totesin itselleni, että ei mitään järkeä!

Menneinä kuukausina olen järkeistänyt elämääni ihan yleiselläkin tasolla; pyrkinyt hidastamaan tahtia ja poistamaan turhia stressin aiheita. Olen vähentänyt suorittamista ja ottanut suorastaan suunnan kohti arjen hedonismia. Tähän järkeistämiseen yhtenä aluevaltauksena on tullut myös tavaramäärän minimointi kodissani – vaikkei sitä vielä ensisilmäykseltä huomaakaan. 😉

Kuulemani mukaan omia henkisiä varastokaappejaan tomuttaessa ja niitä pään sisäisten muistolaatikoiden sisältöjä karsiessa on yleistä, että samaa karsimistyötä suorittaa fyysisestikin. Silloin saavat kyytiä konttorilla vuosien varrella kertyneet mappikaapit sekä pienen ikuisuuden sukkalaatikossa pyörineet parittomat orpolaiset.

Olen esimerkiksi kahdessa kuukaudessa tarkoituksellisesti syönyt lähes tyhjäksi kuiva-ainekaappini sisällön! Ja vähän nolostellen myönnän, että jotain outoa mielihyvää saan siitä tunteesta, kun huomaan, että minun on pakko ostaa joitakin aineksia, sillä kyseisen vetolaatikon pohja pilkottaa näkyvillä jo erittäin lupaavasti. Kuiva-ainekaappiini ei siis enää kerry hetken mielijohteesta lähikaupasta mukaan poimittuja säilykepurkkeja tai tarjouksessa olleita luomu-lese-täysjyvä-sämpyläjauhoja – joista en kuitenkaan koskaan kokkaa tai leivo yhtään mitään.

Samoin kävin läpi kylpyhuoneeni kaapiston ja kaikki avohyllyjen korit, joiden pohjalle oli ajautunut kaikenlaisia aarteita ja pahan päivän varoja. Nostin käyttöön kaikki puolillaan olevat tai jo ihan viimeisiä hetkiään elelevät kosteusvoidepurtilot ja deodoranttien jämät, shampoomerkkien näytepaketit ja melkein katki poikki kuluneet hiuslenkit. Sen sijaan, että olisin kierrellyt Sokoksella ajankulukseni ja kantanut kassaa kohti kaikki impulssiostosihanuudet – mainoksien uhrina tulee helposti lähdettyä kokeilemaan yhtä jos toistakin rasvaa, ripsaria ja hiuspuuteria – käytinkin välillä jo vähän hampaat irvessäkin loppuun ne shampoojämät ja puolirisat hiuslenkit. Ja jälleen kerran sain valtavasti hyvää mieltä joka kerta, kun sain viskata roskikseen tyhjän pakkauksen tai vaikka hajonneen meikkisiveltimen. Ja kuten keittiössäkin, alkoi kylpyhuoneessa olla tilaa kaapeissa.

Uusi aluevaltaukseni onkin nyt vaatevarastoni. Tässä onkin haastetta tälle vuodelle – tarkoitus olisi, että kesäkuun alkuun mennessä olisin saanut karsittua vaatekaappini sisältämään vain aikaa ja kulutusta kestäviä tuotteita, joiden käyttäminen tuo minulle aina iloa. Jokainen aamu minua vastassa ei olisikaan ongelma, ettei minulla ole mitään päällepantavaa vaan käyttäisin aikaa enemmänkin pähkäillen, mitä ihmettä valitsen päälleni kaikista niistä ihanista vaatteista, joita kaapistani löytyy.

Aloitin siis vaateostoksieni järkeistämisellä. Tähän olenkin luonut oman elämäni Kätevänä Emäntänä (ja henkisenä Marttana) itselleni seuraavanlaisen kymmenen askelman ohjelman:

1. ’’Money for nothing…’’: Olen antanut itselleni tiukan kuukausibudjetin vaateostoksille – uskokaa tai älkää, niin 50€ kuukausibudjetti ei ole ylittynyt vielä kertaakaan, enkä ole jäänyt harmittelemaan jonkin tuotteen ostamatta jättämistä. Jos löydän esimerkiksi upean laukun, joka ylittää kuukausibudjetin, jätän siinä kuussa muut vaateostokset ostamatta ja käytän seuraavassa kuussa kahden kuukauden budjetin. Mutta tässä on oltava itselleen välillä tiukkana – liian helposti sortuu antamaan itselleen luottoa ja käyttääkin tulevan kuukauden budjetin jo etukäteen. Huomasin jo nuorena, kun ostin ensimmäisen Levikseni kesätyörahoilla, että ostamaansa tavaraa arvostaa enemmän, kun sen eteen on joutunut näkemään hieman vaivaa. Tätä oppia yritän laittaa eteenpäin omallekin pojalleni; ensin hänen tulee tehdä kotiaskareita, joista hän tienaa pientä palkkaa – muutama kolikko kukkaroon vaikka astianpesukoneen tyhjentämisestä – sitten laskemme välillä kertyneitä kolikoita ja säästettävän summan suuruutta. Kun sovittu summa on kasassa, lähdemme vihdoin ostoksille – ja voi kuinka poika pitääkään noista tavaroista hyvää huolta!
2. ’’Hajoita ja hallitse’’: Kulutan loppuun nykyiset asusteet, farkut, legginsit ja sukat ennen kuin ostan ainoatakaan uutta. Olen käynyt läpi esimerkiksi sukkahousulaatikkoani – kyllä, minulla on kokonainen laatikollinen eli monia kymmeniä erivärisiä ja kuviollisia sukkahousuja ja legginsejä – ja ottanut käyttöön ne, jotka ovat eniten kuluneet ja siinä rajoilla, että heittääkö roskiin vai vieläkö yrittää käyttää. Joskus on yllättävän vaikea luopua joistakin harvinaisen ihanista legginseistä, vaikka ne olisivat sieltä täältä melkein puhki kuluneet, sillä uusia samanlaisia ei takuulla enää löydy! Siksi jokaista täydellisen väristä sukkahousua tai legginsiä pitäisikin ostaa saman tien kahdet – note to self.
3. ’’Poistu mukavuusalueelta’’: Käyn säännöllisesti läpi vaatevalikoimaani ottamalla erilleen kaikki ne vaatteet, joita en ole käyttänyt viimeisen vuoden aikana. Jokaisena aamuna poimin tuosta kasasta jonkin tuotteen päiväksi käyttöön ja jos kerrankin tuon päivän aikana oloni on ollut epämukava, paidan helmaa on joutunut kiskomaan alaspäin, jostain kohdasta tuntuu ahtaalle tai kerta kaikkiaan tekee pahaa katsoa peilistä, niin kotiin tultua vaate lentää suorinta reittiä joko A) roskiin tai B) kierrätykseen menevien laatikkoon.
4. ’’Hillitse himosi, hallitse halusi’’: Kun löydän tuotteen, joka miellyttää silmää, pysähdyn ensimmäisenä miettimään haluanko tämän vai tarvitsenko tämän? Jos vastaus on “tarvitsen”, saan siirtää tuotteen automaattisesti ostoskoriini. Jos vastaus on “haluan”, jätän tuotteen useimmiten hyllyyn ja ajatuksen hautumaan mieleeni. Yleensä olen unohtanut haluamani tuotteen jo astuessani liikkeestä ulos. Mutta jos vielä muutaman tunnin kuluttua – tai jopa muutaman päivän päästä – ostamatta jättämispäätös harmittaa, palaan lopulta kauppaan ja siirryn tuotteen hankinnan kanssa seuraavaan vaiheeseen.
5. ’’Huuda mun nimee!’’: Vaateostoksilla kerään sovitettavaksi ainoastaan tuotteita, jotka suorastaan huutavat nimeäni. ’Ihan kiva’ jää rekkiin roikkumaan – ihastumisen vaatteeseen tulee viedä jalat alta!
6. ’’Yes, no, maybe so’’: Ennen sovituskopissa kasasin kokeilemistani tuotteista KYLLÄ, EI ja EHKÄ –kasat. Nyt rankkaan tuotteet raa’asti KYLLÄ ja EI –pinoihin. Jos tuotte edes hitusen mietityttää – mitoitus ei ole ihan kohdillaan, väri ei ole ihan minulle sopiva, yksityiskohdat ja tuotteen design ylipäätään eivät saa minua polkemaan jalkaa ja mutristamaan huulta, että ’tahdon tämän, tahdon, tahdon’ – tiedän, ettei sitä tule käytettyä. Näitä vastaavia vaatteita roikkuu vaatetangolla jo aivan riittävästi hintalaput yhä paikoillaan…
7. ’’Quality control’’: Vaatteet, jotka olivat selviytyneet läpi sovituskoppirankkauksen ja päätyneet KYLLÄ –kasaan, joutuivat vielä uuteen tarkasteluun ennen poistumista sovitustilasta: Onko tämä tuote viiden tai jopa kymmenen vuoden kuluttua edelleen yksi suosikkituotteistani? Onko tuotteen väri ja malli riittävän ajaton kestämään trendien vaihtelut? Onko tuote edes laadullisesti niin hyvä, että se kestää vuosien käytön ja kulutuksen?  Tämä ei tietenkään koske sukkahousuja ja vastaavia, joku raja minunkin laatuvaatimuksillani. Bleisereiden ja neuletakkien alla käytettäviä t-paitoja voin ostaa kaikissa mahdollisissa sen hetken muotiväreissä, samoin kuin sukkahousuja, legginsejä, hattuja ja huiveja, sillä niiden hinta-laatusuhde on riittävä. Todennäköisesti ketjutavaratalon t-paita kestää niin kauan kulutusta kuin sen värikin vielä jaksaa miellyttää silmää.
8. ’’Keep it simple, stupid’’: Liittyen edellä mainittuun tuotteen ajattomuuteen, etsin nykyisin selkeitä, klassisia vaatteita, jotka ovat myös väreiltään hillittyjä ja vähäeleisiä. Haaveeni olisi koostaa koko arkivaatevalikoimani muutamalla (kymmenellä) kauniilla perustuotteella, joihin saisi muunneltavuutta (ja potkua) erilaisilla värikkäillä ja kuosillisilla asusteilla ja koruilla. Vaatekaappini onkin vuosien varrella täyttynyt pääasiassa mustista ja harmaista vaatekappaleista, kun taas sukkahousulaatikkoni vilisee kirkuvan pinkkejä, limen vihreitä ja turkooseja, raidallisia, leopardi- ja seeprakuosillisia, kimaltavia ja kirjailtuja sukkahousuja – seasta löytyy vain yhdet mustat!
9. ’’Elämän kiertokulku’’: Jokaista ostamaani uutta vaatetta kohden poistan vaatevalikoimastani yhden vanhan vaatteen ja siirrän se kirpputorille menevien tavaroiden laatikkoon varastoon, josta ne siirtyvät kerran vuodessa kierrätykseen ystäväni kanssa varaaman kirpputoripöydän kautta. Tuotteet, jotka eivät syystä tai toisesta mene kaupaksi, eivät enää palaa kotiin vaan lähtevät Kontin vaatekeräykseen. Näin pyrin pikkuhiljaa poistamaan tilaa viemästä ja vaatetangolta pyörimästä ne vaatteet, joita vuosien mittaan yhä harvemmin tulee otettua käyttöön.
10. “Korjaussarja”: Jos shoppailukrapula kaikista näistä askeleista huolimatta iskee, palautan tuotteen, jos se suinkin on mahdollista! Miksi jättää vaate roikkumaan hintalappuineen vaatekaappiin – muistuttamaan hetkellisestä huonosta arvostelukyvystä ja tuhlatusta rahasta joka ikinen kerta kun avaat kaapin ovet? Palauttamalla virheratkaisun saan myös takaisin osan käytetystä kuukauden ostosbudjetistakin, jonka voin vaikka säästää seuraavalle kuukaudelle ja pistää myöhemmin palamaan johonkin kivempaan! 🙂

Haastankin nyt sinut mukaan kestävämpään kulutukseen – tai edes tarkastelemaan kriittisin silmin omia ostotottumuksia! 🙂 Mistä sinä olisit valmis tinkimään?